Nimimerkki: Kotifilosofiaa
Looshi Homo Ludens

Estetiikka ja henkisyys

Taiteesta puhuttaessa käytetään edelleen sanaa kauneus, mutta se esiintyy määritelmänä yhä harvemmin. Kauneudella on nykyisin materiaalisempia ja ulkokohtaisempia merkityksiä verrattuna siihen kauneuden käsitteeseen, jota länsimainen estetiikka on historiansa aikana esitellyt. Kauneutta ei ole pidetty ainoastaan metafyysisenä jumaluuden ilmentymänä vaan se on ollut myös tavoite, johon taiteen tulisi pyrkiä.

Taiteen perusominaisuuksiin kuuluu uutta luova luonne. Taide muuttuu maailman muuttuessa. Taide myös muuttaa maailmaa. Taide toimii ikään kuin sopivan ja kohtuullisen järjestyksen ylläpitäjänä. Se vahtii ihmiskuntaa liialta pysähtyneisyydeltä tai jähmeältä järjestykseltä. Toisaalta taide auttaa kaaosta järjestäytymään siten, että ihminen kykenee toimimaan parhaalla mahdollisella tavalla. Tämä on ajatus ihanteellisesta tasapainotilasta, jonka väljyydessä ihminen kykenee luomaan uutta, mutta jossa samaan aikaan vaikuttaa selkeyttävä ja harmoninen järjestys.

Vapaamuurarius tuottaa taiteen tavoin ihmisen henkiseen elämänjärjestykseen sekä kaaosta että uutta järjestystä. Vaikka henkinen kaaos on hallitsematon tila, jossa jokainen liike tai pyrkimys tuntuu aiheuttavan täysin sattumanvaraisia muutoksia, se on tarpeellinen tila ennen uuden järjestyksen syntymistä. Vapaamuurarius toimii ihmisen sisäistä maailmaa heijastavana henkilökohtaisena peilinä.

Sekä taiteen että vapaamuurariuden harjoittamisessa tarvitaan rohkeutta ja peräänantamattomuutta tavoitteiden saavuttamiseksi. Molemmat ovat luovaa työtä, joka toteutuakseen vaatii hyvää tekniikkaa ja sitoutumista. Luominen vaatii myös kriittisyyttä tulosta arvioitaessa. Jos tehty ei ole hyvää tai kaunista, tulee pyrkiä parempaan.

Pahinta mitä kehittymään pyrkivälle ihmiselle voi tapahtua, on henkinen pysähtyneisyys — jähmeä tila, jossa ei tapahdu mitään. Luovuus on elämän energiaa, joka vaatii ympärilleen tilaa ja joka tekee itselleen tilaa.

Ihminen ja taide kaaoksessa

Taide on yhteiskunnan ja ihmisyyden tulkki. Se hajottaa lukkiuttavaa järjestystä tuottamalla provokatiivisia ja järkyttäviäkin teoksia. Länsimainen yhteiskunta on kiinnostavan prosessin keskellä. Muutos näkyy taiteen historiaa tarkasteltaessa. Selvää on, että ihminen hakee itseään ja vapauttaan ja siten myös rajojaan. Elämme keskellä muutoksen kaaosta.

Nykyaikainen länsimainen taide tuottaa äärettömän vapauden ideologiallaan hämmentäviä teoksia, joiden sisältö tai sanoma hipoo eettisen hyväksynnän rajoja. Ihmisen ja taiteen tie kohti rajoittamatonta vapautta on ollut skandaalien ja paheksunnan värittämää. Muutos vapauttaa pysähtyneisyyden orjuudesta, mutta vie samalla mukanaan turvallisen järjestyksen, jonka tuotteina voisi pitää taiteen lempeän harmonisia ilmaisuja.

Taiteella on taito kohdistua provokatiivisesti muutosta kaipaavan alueen ytimeen. Nykyaikainen ja rajaton, kaikkea syleilevä, vapaaseen tuskaan ja nautintoon kietoutuva taide näyttäytyy vuonna 2002 länsimaisen maailman peilinä. Tähän peiliin on pakko katsoa, koska peili on kaikkialla ympärillämme.

Taide reagoi maailman muutokseen ja ihminen reagoi taiteen muutokseen. Ihminen janoaa yhä vapauttaan ja sitä hän myös saa. Suuret historialliset vallankumoukset ja niiden myötä poliittisten järjestelmien uusiutuminen hajotti aristokratian myös taiteessa. Taide siirtyi kirkoista ja kartanoista kaiken kansan pariin. Tällä tiellä ollaan yhä kiihtyvässä määrin. Kiista ns. korkeataiteen ja populaaritaiteen rajoista puhuttaa taiteentutkijoiden mieliä. Rajaa korkeataiteiden ja populaaritaiteiden välillä madalletaan ja samalla kaikki sulautetaan jonkinlaiseksi saman suuruisten ja arvoisten osien kokonaisuudeksi. Toisaalta tästä rajasta pidetään kiinni, jotta taiteen arvo olisi edes jollain tavalla määriteltävissä.

Vapaus taiteissa, ajatuksissa ja elämässä on ihmeellinen ja ihana ajatus. Kuitenkin vapauden perusluonteeseen kuuluvat rajat, joista ollaan vapaita. Taidepiireissä on todettu romanttisen raivokkaasti, että Jumala on kuollut. On vapauduttu siis jopa Jumalan asettamista rajoitteista, jotka tosin olivat lähinnä kirkon määrittelemiä.

Kuolleen Jumalan sijasta maailmaa hallitsee nykyisin 2000-luvun kyber-ihminen, joka rajoituksetta juopuu teknologian ja tieteen saavutuksista ja ilmentää krapulaansa vapaan taiteen keinoin. Kun humala ja krapula vuorottelevat, on yleensä kysymyksessä rappio. Positiivisesti ajatellen voidaan sanoa, että ensin vanhan Jumalan tulee kuolla, jotta uusi ja entistä ihmeellisempi Jumala saa mahdollisuuden syntyä. Siksi tätä rappioitunutta ja kuolinkouristuksissa mylvivää, ihmisen ja taiteen rajoittamatonta vapauden hurmaa voidaan katsoa rakentavasti — ehkä uuden Jumalan ja samalla uuden ihmisen syntymänä. Taide on siis puhunut, mutta mitähän se oikeastaan sanoo?

Nautinto ja heti-kaikki-nyt ovat meidän aikamme valttisanoja. Taiteista on tullut elämys- ja seikkailumatkoja, joissa nautinnon kynnys nousee suurkulutuksessa. Teoksilta vaaditaan yhä järisyttävämpiä ilmenemismuotoja, jotta ne tuntuisivat jossain. Onko nykyaikaisen taiteen tarkoitus vain luoda hetken nautinnoksi taiteen irtomakeisia, joista voi syömisen ohessa saada myös sellaista tyydytystä, että tunnistaa erilaisia muotoja kuten salmiakkisammakoita ja hedelmäjalkoja? Onko taide nykyisin niin maallinen osa elämää, että se tulisi myös arvottaa vähemmän pateettisesti ja alentaa tarvehierarkian alemmalle tasolle? Miksi taidetta yhä pidetään inhimillisen kulttuurin korkeimpana ilmenemismuotona?

Ihmisen ja taiteen metafysiikkaa

Taiteen olemuksesta kiistellään ja sitä yritetään vangita erilaisin määritelmin. Ja kaiken aikaa taide täyttää maailmaa salaperäisellä tarkoituksellaan. Voisiko taiteen määrittelyn ongelmana olla se, että taide antaa viitteitä jostain filosofisesta ikuisuudesta. Sitä on hankala tutkia, koska nykyihminen kelluu omassa ajassaan vailla pidemmän — lue ikuisen — aikavälin metafyysistä tarkoitusta. Ihminen tuntuu elävän taiteensa kanssa yksin maailmankaikkeudessa.

Jokainen Jumalista jotain tietävä ymmärtää, että sillä, mikä on lähtöisin Jumalasta, on puhdas ja pyyteetön tarkoituksensa. Taiteilijoiden idealismi ei ole vielä kuollut, siispä puolustakaamme sitä, koska se voi viedä ihmistä positiivisella tavalla eteenpäin. Puolustakaamme siis fanaattisesti hyvää idealismia ja tuhotkaamme paha. Kas siinä on ihminen jälleen paradoksin edessä. Jo Aristoteles määritteli tragedian ominaisuudeksi sen, että hyvä tarkoitus tuottaa pahaa. Kulttuurien ja uskontojen välisistä suunnattomista eturistiriidoista huolimatta ihmisyys ihmisessä pyrkii aina hyvään. Siitäkö tämä kaiken maailman traagisuus johtuu? Hyvään pyrkimisestä? Ja mikä on hyvä ja mikä paha?

Taiteella ei enää ole jumalista lähtökohtaansa vaan taide on lähtöisin puhtaasti ihmisestä ja hänen tiedostamattomista psykologisista syvyyksistään. Psykologia korvaa metafyysiset tarpeemme ja pakottaa katsomaan intohimojemme sisään. Taide ei enää laskeudu ihmiseen jumalallisista korkeuksista vaan kumpuaa hänen psykologisista syvyyksistään. Ihminen on psykofyysinen mysteeri, joka odottaa avautumistaan. Taidetta käytetään terapiamuotona tämän mysteerin avaamisessa. Taide on siis parantava paranormaali ilmiö.

Ihmisellä on jokseenkin suuruudenhullu ote tiede-taide-taitoonsa. Kaikilla ihmiselämän alueilla tavoitetaan ohikiitäviä ilmiöitä, joita ei kyetä selittämään. Ihminen ei kykene pienuutensa ja rajoittuneisuutensa vuoksi selvittämään avaruuden tai mikrokosmoksen mysteereitä, ja samaan aikaan ihminen voi sanoa ehdottoman varmana, että jotkut mystiset ilmiöt eivät kerta kaikkiaan ole totta. Ihmisen suhteellisuuden taju on todella kiinnostava paranormaali ilmiö.

Ehkä taiteen elämyksellinen tehtävä on vapauttaa ihminen maagiseksi hetkeksi kaikilta tieteellisiltä selityksiltä. Satujen ja myyttien viehätys perustuu siihen, että ihminen vaistomaisesti löytää niiden parantavan voiman. Satu tai myytti ymmärretään selittämättä. Samoin taiteen selittämättömyys antaa tilaa ihmisen sellaisille ominaisuuksille, jotka toimivat — ei vain tunteiden tasolla — vaan myös metafyysisesti.

Ihminen hakee olemassaololleen merkityksiä. Taide pyrkii luomaan fyysisiksi objekteiksi sen merkitysten virran, joka kulkee ihmisen näkymättömissä ja älyn saavuttamattomissa. Intuitio, jolla taide toimii, ei ole vaistoihin rinnastettava ennakointi vaan sanan käyttö voisi viitata enemmänkin tietoon tai tiedostettuun. Riittävän herkät havainnoijat — taiteilijat ja taiteen vastaanottajat — tavoittavat näkymättömän tiedon. Luomisprosessissa taiteilijat luovat muodon ja sielun intuitiivisesti aistimalleen tiedolle. Syntyy ensimmäinen tulkinta näkymättömästä. Taideteos on sen fyysinen ja pysähtynyt ilmentymä — fragmentti — alati liikkuvasta taiteen voimavirrasta.

Paranormaali visio taiteesta voimavirtana

(Tätä kappaletta ei suositella heikkohermoisille skeptikoille tai tosikoille)

Universumiahan siis halkoo energiakaista, jonka värähtelyt ovat täydellisen harmonisia ja jossa soi Pythagoraan sfäärien sinfonia ja täydellisten muotojen laulu. Aurinkokuntamme maapalloineen ja muine planeettoineen liikkuu kaikkeudessa tuon kaistaleen vaikutusalueella. Taide on ihmisen yritys saattaa nämä aistimansa energiakaistan täydelliset värähtelyt inhimillisesti tajuttavaan fyysiseen muotoon.

Maapallon taiteilijat, joilla on erityisen herkkä vaisto ja kyky vastaanottaa näitä universumin värähtelyjä, ovat erityisen armoitettuja. He ovat myös erityisen rasitettuja, koska täydellisyyden energiat ovat niin voimakkaita, että kaikki eivät kestä niitä. Täydellisyyden tavoittamattomuus näyttää ihmiselle hänen pienuutensa ja keskeneräisyytensä universumin eräänä olentona.

Näkyvässä maailmassamme on ja on ollut loistavia ja arvostettuja taiteilijoita, joiden teokset häkellyttävät suuruudellaan. Osa näistä taiteilijoista ei kuitenkaan henkilökohtaisella tasolla kestä tai ole kestänyt kykyään nähdä ja kokea universaalin taiteen voimavirran energioita. Taiteen historiassa on erinäisiä taiteilijoiden korvia leikattu, kuoltu alkoholin yliannosteluun tai menetetty järki tai kosketus tämän maailman näkyvään todellisuuteen.

Huolimatta kyvystään saattaa kokemansa täydellisyyden värähtely inhimillisesti tajuttavaan muotoon, taiteilija joutuu usein toteamaan, että luotu teos on sittenkin vajaa. Taiteilijalta vaaditaan erityistä herkkyyttä luoda taidettaan ja samalla aivan erityistä henkistä vahvuutta kestää taidettaan. Taidetta synnyttävään energiavirtaan ei siis kannata suin päin heittäytyä, jos vähänkään epäilee sitä, pystyykö kestämään universaalin taiteen voiman.

Universumiamme halkova taiteen voimavirta voidaan varmasti tulevaisuuden tekniikalla todistaa olemassa olevaksi fysikaaliseksi ilmiöksi. Oletus onkin, että Pythagoras puhui totuutta myös filosofiallaan eikä ainoastaan matemaattisilla kaavoillaan.

Henkisten rajojen kolkuttelua

Jotta ihminen ei menettäisi järkeään ja kykenisi toimimaan sosiaalisissa ja yhteiskunnallisissa suhteissaan, ihmisen elämällä on oltava tietyt rajat, jotka määritellään normaaleiksi, sallituiksi ja mahdollisiksi. Ne pitävät yllä järjestystä. Taiteella on erityislupa koetella näitä rajoja. Taiteilijat kykenevät luomaan huikeita — suorastaan paranormaaleja — visioita, ääniä, muotoja.

Taide ei ole kuitenkaan selitettävissä ulkoisten muotojensa kautta vaan sen kautta, mitä nuo muodot saattavat ihmisen kokemaan. Samoin vapaamuurariudesta ja sen merkityksestä voidaan tehdä ulkoisia tulkintoja ja yleistyksiä, mutta parhaimmillaan ja aidoimmillaan vapaamuurarius toimii henkisenä kokemuksena.

Vapaamuurarius kolkuttelee ihmisen henkisiä rajoja. Henkinen uudistuminen vaatii rohkeutta ajatella ja tuntea mahdottomia. Jokainen tutkimusretki omille henkisille rajoille avartaa käsitystä itsestä, maailmasta ja siitä mikä voi olla ihmiselle mahdollista. Omien rajojen tunnustelu vaatii paljon mielikuvituksellista rohkeutta. Rohkeutta vaatii myös se, että yrittää ymmärtää tai ylipäätään hyväksyy toisen ihmisen erilaisuuden. Jokaisella ihmisellä on oma käsityksensä olemassaolomme tarkoituksesta ja maailman totuudesta. Käsitykset saattavat olla hyvinkin kaukana toisistaan. Kunnioittakaamme erilaisuutta rikkautena. Kehittäkäämme itseämme jumalallista ja paranormaalia taidetta luovina, taidetta kokevina ihmisinä. Nyt on ihmisyyden aika.