Markku Graae
Looshit ABC ja Homo Ludens
Vapaamuurariudessa punoutuu yhteen kolme hyvin erilaista suuntausta. Toisaalta on kysymys gotiikan kivirakentamiseen perustuvista symboleista, metaforista, rituaaleista ja tarinoista, ja toisaalta valistuksen aatteeseen perustuvasta suuntautumisesta kohti eettis-älyllistä kehittymistä. Kolmas suuntaus on Vanhaan testamenttiin perustuva legenda-aineisto.
Siten muurariudessa myös punoutuu yhteen kaksi erilaista toimintatapaa. Valistusaatteeseen perustuva eettis-älyllinen edistyminen korostaa itsenäistä järjen käyttöä ja jatkuvaa taistelua kaikenlaista dogmatismia ja taikauskoa vastaan. Operatiiviseen kivirakentamiseen perustuva vertausten käyttö sen sijaan vetoaa kokemukseen ja edellyttää tuntemiskykyyn pohjautuvaa metaforalogiikkaa.
Maailmassa viljellään edelleen valistukselle ominaista arvojen, ihanteiden ja hyveiden erittelyä, systematisointia ja määrittelyä. Kuitenkin äly, joka on hukannut yhteyden kokemukseen, vaikuttaa ulkokohtaiselta suhteessa niihin suuriin sanoihin, joita käytetään.
Vapaamuurareille kivirakentamiseen perustuvat allegoriat ovat ensisijaista kokemus- ja käsitysmateriaalia, jonka pohjalta meidän tulee nousta myös eettis-älylliseen harjaantumiseen. Ilman kokemuspohjaa äly liihottelee elämäntodellisuuden yläpuolella. Siksi vapaamuurareille on tärkeää tajuta ja oivaltaa se logiikka, joka nousee vertauskuvien käytöstä.
Valistuksen aatteiden herätessä Euroopassa kivirakentajien looshit olivat ainoa paikka, jossa näistä aatteista saattoi puhua ilman kirkon harjoittamaa kontrollia. Tämän seurauksena looshitoiminta levisi ympäri Eurooppaa. Valistus hyötyi looshitoiminnasta ja vapaamuurarius valistuksen aatteiden levittämisestä. Erityisesti katolisissa maissa vapaamuurariudesta tuli vastapaino kirkolliselle manipulaatiolle. Kun katoliset menivät messuun, vapaamuurarit kokoontuivat looshikokoukseensa.
Valistuksen aatteiden laimentuessa on kirkollinen uskonnollisuus hiipinyt looshitoimintaan. Tämä on vastoin sitä dogmaattisuuden vastaisuutta, joka sävytti vapaamuurariutta 1600-luvun lopusta alkaen. Arvostelukykyisen älyn kehittäminen, sosiaalinen avustustoiminta, yksilöllinen eettinen vastuu ja järjen ja henkisyyden erottelemattomuus olivat alkuaikojen tunnusmerkkejä. Näitä kokoavana oli ammattikuntalaitoksen perusrakenne. Ihmisen edistymisen idea perustui ja perustuu edelleen kehittymiseen oppipojasta kisällin kautta mestariksi. Näin vapaamuurarius sisältää toisaalta ihmisen oikeuden oman älynsä ja ymmärryksensä kehittämiseen ja toisaalta ammattikuntalaitokseen perustuvan ihmiskäsityksen.
Vapaamuurariuden perustana on paradoksi siinä mielessä, että ammattikuntalaitos perustui ammatinharjoittamisoikeuksiin ja juuri valistuksen aatteen mukaista oli purkaa nämä oikeudet.
Tänä päivänä kansainvälinen vapaamuurariliike jakautuu moniin eri järjestöihin, joista vain jotkut ovat toistensa hyväksymiä. On puhtaasti miesjärjestöjä sekä yhteisvapaamuurari- ja naisjärjestöjä. On järjestöjä, jotka pyrkivät säilyttämään valistuksen kirkollisuuden vastaisen ideologian, järjestöjä, joihin kirkollinen uskonnollisuus on imeytynyt, ja järjestöjä, jotka imevät voimaa teosofishenkisestä aatemaailmasta. Vapaamuurarius on jonkinlaisessa uuden sisäisen järjestäytymisen tilassa. Valistuksen aatteen laimeneminen on korvattava jollakin uudella, joka hyödyntää ammattikuntalaitoksen traditioita.
Tässä tutkielmassa etsitään näkemystä vapaamuurariuden uudistumisen mahdollisuudesta, niistä peruskokemuksista, jotka yhdistävät kaikkia vapaamuurareita. Koska kyky vaieta on keskeisen tärkeä vapaamuurarihyve, asioista puhutaan yleisesti puuttumatta yksityiskohtiin. Vapaamuurarius tuomitaan usein siihen liittyvän vaikenemisen ja salaamisen takia. Kysymys ei kuitenkaan ole asioiden salaamisesta, vaan luotettavuudessa harjaantumisesta ja kyvystä hiljentyä niin, että pystyy kuuntelemaan sisäisyyttään. Vapaamuurarius on aina yhteisöllistä toimintaa, ja siksi luotettavuus ja kyky luottaa ovat erityisen tärkeitä kykyjä. Vapaus perustuu luotettavuuteen, tasa-arvoisuus luottamiseen ja veljeys yhdistää nämä kaksi.
Vapaamuurariuden omakohtainen omaksuminen alkaa symbolitajun heräämisestä. Kysymys on yksinkertaisesti niistä kokemuksista, joissa nähdään, miten esineet puhuvat. Välittömässä kokemuksessa avain puhuu lukosta, lukko ovesta, ovi suljettavasta tilasta, suljettava tila rakennuksesta jne. Esineet puhuvat kokemukselle siitä, mitä ne tarvitsevat täydennyksekseen saadakseen merkityksensä ja tarkoituksensa.
Esineet ovat puhuvia. Erityisesti vanhojen esineiden ympärillä on niiden symbolilumo, jonka kokeminen on monille ihmisille tärkeä elämys. Vanha antiikkinen esine herättää erityislaatuisen kokemuksen, joka ei ole esteettinen elämys, vaan edustaa omaa kokemuslajiaan. Luonnolliset symbolikokemukset heräävät, kun katsotaan, miten esineet kertovat muista esineistä ja yhteyksistä, joihin ne liittyvät.
Symbolikokemukset ovat luonnollinen asia. Ne ovat kuitenkin tuntemiskokemuksia ja -elämyksiä, joita on vaikea pukea sanoiksi. Mitä sanoisin liikutuksesta, jonka vanha puusepän työkalu minussa herättää? Yrityskin tuntuu väärältä, sillä puhuminen katkaisisi esineen kuuntelun. Kenties juuri tämän takia vapaamuurareilla on vastapainona valistushenkinen eettis-älyllinen erittely, joka edellyttää puhuttavuutta. Hiljaisuuden maailma tarvitsee täydennykseksi arvojen ja ihanteiden älyllisen kirkastamisen.
Jokaista esinettä voidaan katsoa symbolina, sillä jokainen esine puhuu yhteydestä johon se kuuluu, käyttötarkoituksestaan ja kuluneisuudellaan historiastaan. Kastelukannu puutarhavajan nurkassa on puhuva esine, sillä se puhuu äänettömästi kaikesta puutarhan hoitoon liittyvästä. Se avaa kokonaisen kokemuspiirin. Mutta se myös avaa salatun maailman. Kastelukannu puhuu puutarhanhoidosta, mutta tämä puhe ylittyy, kun se herättää ajatuksen ja kokemuksen siitä, että maailmaa hoidetaan kuin puutarhaa. Olenko minä kuin kastelukannu jonkin isomman käytössä?
Symboli tarkoitti alunperin antiikin Kreikassa puolikasta jostakin kokonaisuudesta. Esimerkiksi repäistyn paperin tai murretun kolikon avulla antiikin kreikkalainen saattoi todistaa identiteettinsä toiselle, jolla oli hallussaan kokonaisuuden toinen osa. Symboli on osa tai puolikas jostakin kokonaisuudesta ja puhuu puuttuvasta osapuolesta. Näin symboli on puhuva esine. Ensin symboli puhuu puuttuvasta osapuolesta, sitten se puhuu jokaisesta esineestä puhuvana esineenä. Jokainen esine on puutteellinen, sillä se puhuu jostakin muusta kuin mitä se itse on. Juuri tämä voidaan ymmärtää vapaamuurariuden lähtökohdaksi. Jokainen esine, ihminen ja asia on puutteellinen, sillä kaikki puhuu enemmästä kuin mitä se itse on.
Jokainen, joka hiljaa katsoo vanhaa esinettä ja lukee, mitä se äänettömästi kertoo, kokee symbolisuuden. Symboli tuo läsnäolevaksi jotakin poissaolevaa. Symboli on yhteys. Poismenneen valokuvan vierelle sytytetty kynttilä on symboli-installaatio, joka avaa oudon yhteyskokemuksen. Asetelma ei herätä vain muistikuvia, se kutsuu jotakin läsnäolevaksi. Kokemus saa ihmisen hiljentymään, avautumaan jollekin ja kokemaan yhteyttä. Jostakin samasta on kysymys kaikessa vapaamuurariuden symbolikassa. Symbolilla herätetään kaipuu. Se on kuin kutsu.
Jokainen symboli kuuluu omaan allegoriapiiriinsä. Tällaisia allegoriapiirejä ovat esimerkiksi puutarhanhoito, lampaiden paimentaminen, maanviljelys, seppätyö, kalastus ja rakentaminen. Vapaamuurariuden allegoriapiirinä on katedraaleihin liittyvä kivirakentaminen. Vapaamuurariuden symbolit ovat kivityöhön tarvittavia työvälineitä.
Ensin symboli puhuu siitä, mitä se tarvitsee täydennyksekseen saadakseen tarkoituksensa. Näin esimerkiksi avain puhuu lukosta. Toisaalta lukko antaa tarkoituksen avaimelle. Symbolilla on näin kaksi suuntaa, se tarvitsee jotakin täydennykseksi ja täydentää jotakin muuta.
Täydentävä symboli merkitsee kolmea asiaa.
Symboloituminen avaa yhteysverkoston ja siksi se, joka saa tarkoituksen, puolestaan antaa tarkoituksen jollekin, mitä se ei itse ole. Täydentävä symboli avaa täydennettävyyden loppumattoman ketjun.
Symboli täydentävyyttä tarvitsevana merkitsee myös kolmea asiaa.
Näin symboloituminen on jatkuvaa ja loppumatonta.
Lukko antaa tarkoituksen avaimelle ja lukko tarvitsee täydennykseksi avaimen. Avain antaa tarkoituksen suljettavalle ovelle ja avain saa merkityksensä suljettavasta ovesta. Tämä on symbolilogiikan perusta. Lukko puhuu avaimesta, ja avain suljettavasta ovesta. Lukosta voidaan siirtyä katsomaan tilannetta avaimen kannalta, ja avaimesta voidaan siirtyä katsomaan tilannetta suljettavan oven kannalta. Symboloituminen on etenevää. Symbolilogiikan maailmankuvana on ajatus, että lopulta jokainen asia tarvitsee täydennyksekseen, välittömästi tai välillisesti, muut asiat. Näin maailma voidaan nähdä symboloitumisen verkostona.
Symboloitumisen lähtökohtana on kokemus, jossa esine puhuu toisesta esineestä, jolle se antaa tarkoituksen, ja esineestä, jota se tarvitsee täydennyksekseen saadakseen itse tarkoituksensa. Symbolilogiikan etenemisen seuraavassa vaiheessa ollaan tilanteessa, jossa esineen puhuttelevuudesta ollaan siirtymässä täydentävän esineen puhuttelevuuden kuuntelevaan katselemiseen. Esimerkiksi vanhan ladon tuottamista symbolisista elämyksistä voidaan olla siirtymässä ympäröivien peltojen symboliseen kokemiseen. Tämä kohteen vaihtuminen on erityslaatuinen kokemus. Ryijyn hiljaisesta puheesta voidaan liukua sen käyttöyhteyden kokemiseen. Tarkoituksestaan puhuva ryijy vaihtuu joksikin, jolle käyttöyhteys antaa tarkoituksen. Aita puhuu jakamastaan tilasta ja samalla toisistaan erotetut tilat puhuvat aidan tarkoituksesta.
Symbolilogiikan kolmannessa vai-heessa eteneminen on tapahtunut. Esi-merkiksi avaimen tuottamasta symbolikokemuksesta on siirrytty lukon tuottamien symbolielämysten kokemiseen. Elämyksiä tuottava kohde on vaihtunut, korvautunut uudella kohteella. Usein pienen ja vähäisen esineen tuottamasta symbolikokemuksesta on siirrytty sille tarkoituksen antavan laajemman asian kokemiseen. Näin syntyy odotus siitä, että vähäisenkin yksityiskohdan symbolisesta kokemisesta voidaan edetä yhä laajempien kokonaisuuksien symboliseen kokemiseen.
Edellä symbolista kokemusta on tarkasteltu konkreettisen aistimaailman avautumisena. Usein symboli kuitenkin ajatellaan kohteeksi, joka puhuu jostakin henkisestä. Polku ei puhu vain siitä, mistä se lähtee ja mihin se johtaa, mihin sitä tarvitaan, vaan ennen kaikkea se puhuu ihmisen elämästä polkuna. Maiseman läpi kulkeva polku tuo läsnäolevaksi tietynlaisen elämän ymmärtämisen. Samalla kun tämä tässä on polku, se on paljon enemmän kuin polku. Maallinen elämä voidaan kokea vertauskuvalliseksi, niin että kaikki maailmassa on symbolia, joka puhuu avarammasta todellisuuden tajuamisesta.
Palava kynttilä ei puhu vain ympäristön valaisemisesta, vaan se avautuu herkästi symbolikokemukseksi, joka salaperäisellä ja hiljaisella tavalla puhuu valosta, joka valaisee ihmisen elämää. Palava kynttilä hiljentää ihmisen elämän arvoituksellisuuden eteen. Tällaisia henkisyyteen avartuvia symboleja ovat myös esimerkiksi kirja, tie, vuori, meri, miekka, talo, korpi ja portti. Symbolikokemusten kautta voidaan aineellisesta maailmasta hiljentyen avautua todellisuuden syvempään ja avarampaan kokemiseen. Arkisuudeksi voidaan sanoa asennetta, joka kieltää esinemaailman symboliset avartumiskokemukset.
Symbolit ovat usein mahtiesineitä. Symbolien avulla voidaan herkistyä elämän syväkokemiseen, mutta symboleja voidaan myös käyttää vaikuttamisen ja manipuloinnin välineinä. Symbolit eivät itsessään ole hyviä tai pahoja, kysymys on siitä, miten niitä käytetään. Ongelmana on se, että symbolien puhe ei ole käsitteellistä. Vain tunteen avulla voidaan erottaa symbolin vaikutustapa. Valtioiden ja yritysten symbolit ovat esimerkkejä mahtiesineistä, joiden vaikutustapaa on lähes mahdotonta analysoida. Ihminen on jatkuvasti altistettuna erilaisten symbolien vaikutukselle. Vain tajuamalla tunnekokemuksiaan voi päätellä, minkälaisen vaikutuksen alaisena on.
Symbolit vaikuttavat suoraan ihmisen ydintunteisiin. Niiden avulla myös pidetään yllä ydintunteita. Vapaamuurariuden perussymbolina ovat päällekkäin asetetut harppi ja suorakulma, joiden avulla vapaamuurari pitää yllä identiteettiään. Suorakulma kuvaa symbolisesti sellaista oikeaa sosiaalista ja maallista järjestystä, joka tekee mahdolliseksi harpilla kuvatun henkisen tajuamisen. Vapaamuurariuteen kuulumattomalle tämä symboli tuskin merkitsee yhtään mitään. Useimmilla yhteisöillä on oma symbolinsa, jonka avulla sen jäsenet pitävät yllä yhteen kuuluvuuden tunnetta ja omaa identiteettiään.
Symbolit ovat joko luonnollisia symboleja, joka merkitsee minkä tahansa esineen äänettömän puheen kuuntelua, tai harkittuja symboleja halutun tunnevaikutuksen aikaan saamiseksi. Nämä jälkimmäiset ovat vaikeita niiden tunnevaikutuksen arvioinnin takia. Eräs tapa on kysyä itseltään, onko tämä tunnevaikutus hyvä, kaunis ja oikea. Ihminen kai kuitenkin yleensä kysyy, onko tämä tunnevaikutus se mitä haluan, missä haluan olla mukana ja miten haluan vaikuttaa ympäristööni. Symbolien vaikutuksen hyväksyminen tai torjuminen kytkeytyy tiukasti yhteen ihmisen elämän orientaation kanssa. Toiset haluavat valtasymbolikokemuksia ja toiset yhteyttä henkisen elämän avartumiseen.
Symbolit ovat oma elämys- ja kokemusmaailmansa. Niiden tukena ei ole eriytynyttä kulttuuri-instituutiota. Tä-män takia vapaamuurarius sijoittuu huonosti yleiskulttuuriin. Kuitenkin on kysymys elämyksistä ja kokemuksista, joita monet ihmiset syvästi arvostavat. Kenties vapaamuurarit vain odottavat aikaansa, aikaa, jolloin ihminen uudestaan tarvitsee selittelyjen ja selittämisen sijasta yhteyttä omaan todelliseen kokemusmaailmaansa.
Mikä tahansa esine ympäristössä on puhuva esine. Pöytä, tuoli, puhelin puhuvat kaikki omaa äänetöntä kieltään elämään kätketyistä merkityksistä. Symbolikokemuksen älyllinen selittäminen on symbolikokemuksen tappamista, sillä symbolikokemus on yhteys. Symbolikokemuksilla on toisaalta hori-sontaalinen ulottuvuus, jossa symboli-kokemukset ovat esinemaailman yhte-yksien laajenemista, ja toisaalta vertikaali ulottuvuus, jossa symbolikokemukset antavat tarkoituksen jollekin syvemmälle ja saavat tarkoituksensa jostakin ylemmästä.
Vertikaaleissa symbolikokemuksissa jonkin esineen työkaluksi tajuaminen antaa merkityksen esineelle ja työkalu saa tarkoituksensa työvälineistä, joiden yhteyteen se kuuluu. Esine antaa tarkoituksen materiaaleille ja saa tarkoituksensa käyttöyhteydestään, ja lopulta siitä, mitä tämä käyttöyhteys elämään asennoitumisena merkitsee. Tie puhuu maisemasta, jota se halkoo, ja saa tarkoituksensa päämääräisyydestä. Vertikaali symboli on ylemmän ja alemman välissä, ja yhdistää alemman ylempään.
Esineet, kuvat, äänet, tuoksut, maku-elämykset ja tuntoaistimukset voidaan kokea symboleina. Sen sijaan tekemisen ja toiminnan pohjalta herää metaforakokemuksia. Saunarakennus on symboli, mutta saunomista voidaan käyttää metaforana. Sepän alasin on symboli, mutta takominen on hyvä metafora hahmottamaan toimintaa ja elämän pyrkimyksiä. Lapio on symboli, mutta kaivaminen herää metaforaksi. Keritsimet ovat symboli, mutta keritseminen voi olla sopiva metafora jonkin toiminnan hahmottamiseen. Vapaamuurareille kivityökalut ovat symboleja, mutta kivenhakkuu ja kivirakentaminen ovat keskeisiä metaforia.
Katedraalin työmaalle tuli vieras, joka kysyi kivenhakkaajalta, mitä hän tekee. Hän sai vastauksen: hakkaan tätä kiveä
. Vieras esitti saman kysymyksen
toiselle kivenhakkaajalle ja sai vastaukseksi: rakennan katedraalia
. Ensimmäiselle vastaajalle työ oli arkista
puurtamista, toiselle osallisuutta suurempaan kokemukseen. Kenties tuo jälkimmäinen ei ajatellut vain olevansa mukana katedraalin rakentamisessa,
vaan asennoitui elämässään aina itseään suuremman palveluksessa olemiseen, ja silloin hänelle katedraalin rakentaminen oli metafora.
Symbolikokemusten heräämisen jälkeen vapaamuurarina edistymisen seuraavana vaiheena on metaforatajun kehittyminen. Käsitykseni mukaan metaforat ovat muurariuden logiikkaa. Metaforatajun kehittyminen on olennainen osa vapaamuurari-identiteetin heräämistä. Metaforalogiikan kehittyminen on kolmivaiheinen tapahtumaketju. Ensin ovat kuin-metaforat, sitten kääntyneet metaforat ja lopulta samalla-metaforat.
Mikä tahansa pitkäkestoinen toiminta muokkaa luonteenpiirteitä toiminnan menestymisen edellyttämällä tavalla. Koska luonteenpiirteet ovat sekä itsetunnon perusta että tapa suhtautua asioihin, ihminen katsoo maailmaa luonteenpiirteittensä läpi. Puutarhuri katsoo maailmaa puutarhanhoidon näkökulmasta, kirjanpitäjä kirjanpitona, kalastaja kalastamisena, siivooja siivoamisena ja puuseppä puusepäntyönä. Puutarhurille elämä on kuin puutarhanhoitoa, kirjanpitäjälle kuin kirjanpitoa. Kalastaja kokee, että elämä on kuin kalastamista, siivooja, että elämä on kuin siivoamista ja puuseppä ymmärtää elämän kuin se olisi puusepäntyötä. Omasta osaamisesta syntyy perusta ja tapa katsoa ja hahmottaa maailmaa.
Vapaamuurareille elämä on kuin kivenhakkuuta ja kivirakentamista. Vapaamuurarina tajuan, että elämä on kuin kivenhakkuuta, ylimääräisen, turhan ja tarpeettoman poistamista, jotta asioilla olisi tehtävänsä, tarkoituksensa ja paikkansa kokonaisuudessa. Näin olen astunut ensimmäisen askeleen metaforien tajuamiseen. Yhtä hyvin voin tietysti sanoa, että elämä on kuin puutarhan hoitoa, höyläämistä, nuotion sytytystä tai dreijaamista. Vapaamuurarit käyttävät kivirakentamisallegoriaa ja siksi sanon, että elämä on kuin kivenhakkuuta. Kuin-metaforat ovat perusta vapaamuurarin ajattelulle. Niiden avulla maailmaa hahmotetaan oman persoonallisen osaamisen näkökulmasta.
Tiedän, että maailmaa on haluttu ymmärtää myös seppätyön näkökulmasta, mutta yritys ei ole tietääkseni onnistunut rituaalisena aatteena ja järjestönä. Kivirakentamiseen perustuvaan allegoriaan liittyy jokin menestymisen salaisuus. Vaikka kukaan veljespiirissämme ei ole ammatiltaan kivirakentaja, kivirakentaminen puhuttelee meitä syvästi. Olisiko kysymys kiven ikivanhuudesta ja sen muokkaamisesta johonkin arvokkaaseen tarkoitukseen? Vai onko kysymys siitä, että kivityö on vähentämisen ja poistamisen menetelmä?
Länsimaisessa kulttuurissa yleisenä allegoriana käytetään agraarista kulttuuria, jonka näkökulmasta asioita kylvetään, viljellään, vaalitaan, kasvatetaan, lannoitetaan, ympätään, jalostetaan, juurrutetaan, idätetään ja korjataan sato. Vapaamuurariuden näkökulma on päinvastainen, ei ole kysymys kasvamisesta ja kasvattamisesta, vaan määrämittaiseksi muokkaamisesta, vähentämisestä, jotta saavutetaan käyttökelpoisuus. Vapaamuurariuden näkökulmasta ihmisessä on kaikenlaista ylimääräistä potentiaalia, ja ihmisen on tehtävä valintansa toteuttaakseen omaa elämäntehtäväänsä. Kaikesta ei voi olla kiinnostunut. Vapaamuurariuden voimana on juuri tämä, ylimääräisen poistaminen, jotta saavutetaan yksilöllinen vapaus ja itsenäisyys, veljellinen keskinäisyys ja tasa-arvoinen kokonaisuuden palveleminen.
Aidosti vapaamuurariuteen sitoutuneilla on oma kiven käsittelyyn perustuva ihmiskäsityksensä. Tämä ihmiskäsitys perustuu ajatukseen ylimääräisen, turhan ja tarpeettoman poistamisesta, ja siten myös ajatukseen, että ihmisen on kaikista mahdollisuuksistaan valittava oma tiensä. Ei ole kysymys kasvamisesta, vaan muokkautumisesta ja muotoutumisesta niin, että löytää elämässään oman paikkansa ja sopeutuu oman elämänsä mahdollisuuksiin. Puhtaasti vapaamuurari-ideologian omaksunut ei pidä itseään syntisenä ihmisenä, vaan keskeneräisenä. Pelastuksena on elää niin, että löytää harjaantumisen kautta paikkansa sekä maallisessa että henkisessä elämässä. Koska vapaamuurarius on pyrkimystä avartua elämän ymmärtämisessä, aito vapaamuurari ei kiellä uskoa, mutta usko on hänelle henkilökohtainen kyky ja kokemus.
Kristillisen kirkon taholta vapaamuurareita yritetään tuomita sen perusteella, että vapaamuurariudessa ei ole armon ajatusta. Kuitenkin juuri metaforien käyttö on sellaista henkisiin yhteyksiin avautumista, joiden kautta koetaan armossa osallisena oleminen. Henkisyyden kieltävää vapaamuurariutta ei voi olla, ja henkisyys on aina armolahja. Kivenhakkaaja on kivensä opissa, kivi opettaa hänelle oikeaa kiven käsittelyä. Samalla tavalla vapaamuurari on oman elämänsä ope-tuksessa ja elämä opettaa hänelle ihmisenä olemista. Armahdus on tulosta elämän opetuksessa olemisesta. Elämä on varmasti kaikille ihmisille yksi ja sama, vaikka kaikki ymmärtävätkin asiat omalla tavallaan. Voivatko luojasta puhuvat tarkoittaa sanoillaan eri asiaa?
Kuin-metaforat ovat ensisijainen tapa hahmottaa elämää oman luonteensa ja osaamisensa pohjalta. Eräs keskeinen vapaamuurariuden ajatus voidaan esittää kiinalaisen sananlaskun avulla: ei seiniä rakenneta seinien, vaan niiden väliin jäävän tyhjän tilan takia. Vapaamuurari ei rakenna itselleen, vaan itseään suurempaa varten. Ihminen on kuin muotti, jonka tulee valmistua, jotta elämä voi valaa siihen jotakin ihmistä enempää. Vapaamuurari ei rakenna itselleen, vaan jollekin itseään suuremmalle.
Seuraava askel vapaamuurariudessa on kääntynyt metafora. Kun olen syvästi tajunnut, että elämä on kuin kivenhakkuuta, tulee päivä, jolloin tajuan, että itse olenkin kuin kivi, jota elämä muokkaa tarkoituksiinsa. Kääntyneen metaforan kautta joudun tunnustamaan olevani enemmän kohde kuin tekijä. Joudun tunnustamaan elämän subjektiksi ja itseni objektiksi. Kaikki tapahtumat muokkaavat minua tavalla, jota en aina heti ymmärrä, mutta jonka merkityksen lopulta tajuan. Kääntyneen metaforan kautta joudun tunnustamaan elämää ohjaavat voimat ja älyn, joka ylittää ihmisen älyn. Tämän takia vapaamuurarius on henkisesti orientoitunutta. Kuin-metaforien kautta löydän suhtautumistavan ohjaamaan toimintaani ja kääntyneen metaforan kautta tunnustan olevani elämäni opissa.
Kun puutarhuri tajuaa, että hän onkin kuin puutarha, jota elämän suuri puutarhuri hoitaa, on tapahtunut metaforan
kääntyminen. Kun kivenhakkaaja
tajuaa, että olen kuin emme
, jota suuri kivenhakkaaja muokkaa, että
olen kuin kivi, jonka suuri rakentaja asettaa paikalleen tai että olen kuin rakennus,
jonka toteutumista suuri arkkitehti suunnittelee, olen kääntyneen metaforan
kokemuspiirissä. Luonnollinen seuraus kuin-metaforan tajuamisesta on herääminen kääntyneen metaforan ymmärtämiseen.
Kaikilla aloilla ammattitaito merkitsee sellaista asenteiden kääntymistä, että tajuaa hyvän tuloksen olevan seurausta työn tekemisestä työn ehdoilla. Ammattilainen ei ilmaise itseään, vaan on työnsä toteutumisen instrumentti. Kääntynyt metafora on ammattilaisen ammattisalaisuus. Työ esittää vaatimuksensa ja tekijän on opittava. Seppä on raudan opissa, puutarhurin on opittava ymmärtämään kasveja, maanviljelijä kuuntelee sääoloja ja vain kivi voi opettaa kivenhakkaajaa. Kääntynyt metafora on rakkauden kaltainen: jokin on itseä tärkeämpi, ja on ihanaa olla itseään tärkeämmän palveluksessa.
Kolmas edistymisaskel on sen tajuamista, että samalla kun elämä on kuin kivenhakkuuta, elämä on myös muokattavana olemista. Tämä samalla- metafora yhdistää toiminnan ja toiminnan kohteena olemisen. Samalla kun elän kuin hoitaisin puutarhaa, olen myös kuin puutarha, jota hoidetaan. Toimiessani minun kauttani toimitaan. Samalla kun minulle tapahtuu, olen myös tapahtuman aiheuttaja. Samalla-metaforan tajuamisen kautta ajallinen ja ajaton, hetkellinen ja ikuinen, kuolevaisuus ja kuolemattomuus ovat saman asian kaksi puolta. Rakentaessani samalla rakennun. Todellisuuteni ja tietoisuuteni ovat saman asian kaksi toisistaan erottelematonta osapuolta ja ne muodostavat todellisuustietoisuuteni.
Samalla-metafora on hämmentävä kokemus, sillä siinä yhtyy kaksi vastakkaista näkökulmaa. Samalla kun kuljen luonnossa, koen olevani luonnon näkemänä. Samalla kun toimin, tehtävä asia toimii kauttani. Olen muotoillut metaforalogiikan perustan muotoon:
Ensin katsellaan, sitten ollaan katseltuja, ja lopulta katsoja ja katsottu ovat yhdessä nähtyinä.
Ensin harjoitellaan kuin-metafora-tajua. Sitten tulee kääntyneiden metaforien haaste. Lopulta on saavutettava samalla-metaforien taju. Tämä on käsitykseni vapaamuurariuden asteittain etenevistä haasteista. Metaforalogiikan keskeisenä piirteenä on sen perustuminen henkilökohtaisiin kokemuksiin. Pelkkä äly ei tuota symbolikokemuksia eikä myöskään metaforakokemuksia. Ilmiöt on kohdattava omakohtaisesti, omien taipumusten ja kykyjen mukaisesti. On mentävä syvälle omiin aistikokemuksiin, jotta symboli- ja metaforakokemukset löytyvät.
Metaforalogiikalla tarkoitan etenemistä kuin-metaforasta kääntyneen metaforan kautta samalla-metaforaan. Etenemisaskeleet toteutuvat asennemuutoksina. Ensin hahmotan maailmaa kokemusteni, suhtautumistapojeni ja käsitysteni mukaisesti. Jos olen pitkään pystyttänyt aitaa, ainakin jonkin aikaa aidan rakentamisen vertauskuva jäsentää kokemuksiani. Samanlainen seuraus on esimerkiksi suursiivouksella.
Keskittyneen toiminnan seurauksena unohdan itseni ja ennakkokäsitykseni, ja tajuan, että työt on tehtävä töiden ehdoilla. Työt opettavat minulle tekemistään. Olen oppivan asemassa. Materiaaleilla, työvälineillä, työmenetelmillä ja työkohteilla on oma luonteensa, joiden edessä minun on taivuttava, jotta työ onnistuu. Kohteen tuottamien kokemusten on oltava käsityksiäni ja odotuksiani vahvempia, jotta opin uutta. Näin kohde määrää käsitysteni muodostumista. Olenkin itse työn varsinainen kohde. Aidan pystyttäminen opettaa minua pystyttämään aitaa. Järki onkin aidassa eikä minussa. Näin on tultu kääntyneeseen metaforaan. Maailma opettaa minua hahmottamaan maailmaa.
Esimerkiksi kalastaminen on toimintaa, jossa on hiljennyttävä kuuntelemaan kalastamisen ehtoja. Kalastamista arvostava kokee, että kaikella kalastamiseen liittyvällä on ikään kuin oma henkensä tai oma pyhyytensä. Kääntyneen metaforan kautta uskotaan, että on olemassa ihmisen älyn ylittävä järki tai henki, joka hallitsee kaikkea tapahtuvaa. Erityisesti luonnossa kulkevat antavat arvoa luonnon ylimaalliselle puolelle. Kääntynyt metafora aiheuttaa luonnollisen kokemuksen henkisyydestä. Koska vapaamuurariudessa ei ole dogmeja eikä se edellytä sokeaa uskoa, henkisyys tajutaan kokemuspohjaisena uskona ihmisen älyn ylittävään älyyn. Usko kasvaa omista kokemuksista ja vahvistuu tai heikkenee kokemusten perusteella.
Samalla-metafora on synteesi kuin-metaforasta ja kääntyneestä metaforasta. Sitä voidaan sanoa oivaltamiseksi. Asiaa katsotaan samanaikaisesti kahdesta vastakkaisesta, toisiaan täydentävästä asenteesta käsin. Elämää voidaan hahmottaa lammaspaimen-metaforasta ja samalla kokea itse olevansa kuin lammas, jota elämä paimentaa. Vastakkaiset elämän hahmotukset sulautuvat yhteen. Käsitystäni jostakin asiasta ja itse asiaa ei enää voida erottaa toisistaan. Maailmani on kokemusteni ja käsitysteni mukainen ja kokemukseni ja käsitykseni ovat maailmani. Koska kuin-metaforat ja kääntyneet metaforat tuottavat jatkuvasti uusia kokemuksia, tiedän, että samalla-metaforat ovat puutteellisia ja epätäydellisiä.
Kuin-metaforat voivat olla kaunista, arkista, humoristista, totista tai rumaa maailman hahmottamista. Voidaanhan elämää hahmottaa myös rikollisten, vahingollisten ja tuhoavien toimintojen pohjalta. Koska toiminta on aina jossakin määrin epätäydellistä, ei kaunista, arkista, humoristista, totista ja rumaa voida täysin erottaa toisistaan. Kauneinkin kuin-metaforan mukainen hahmotus sisältää aina jossakin määrin myös arkisuuden tai ruman kokemista. Henkisen terveyden kannalta on tärkeää, että maailmaa hahmotetaan myönteisten eikä kielteisten kokemusten pohjalta.
Kauneuden kokemus on pyrkimystä kokea maailma mahdollisimman syvälliseksi ja merkitykselliseksi, mutta asioita joudutaan samalla katsomaan myös vastakkaisesta näkökulmasta. Kauneuden valossa paljastuu samalla kokemisen kohteen puutteellisuuksia ja vajavuutta, mutta siten ihminen myös tietää, mitä hänen on tehtävä ja mitä yritettävä. Kauneuden valossa kokee haasteensa elämän ymmärtämiseksi. Rumaa hakeva valitsee kokemusyhteyksiä, jotka tuhoavat avartuvia ja syveneviä merkityksiä. Hauskuutta kaipaava katselee maailmaa kahden yhteen sopimattoman metaforan näkökulmasta. Tosikko kieltää muut kuin oman metaforahahmotuksensa. Kuin-metaforien käyttöarvo riippuu ihmisen asenteista.
Kääntyneet metaforat ovat elämän ilmiöiden mahtavuuden kokemista. Ilmiöillä on niiden oma luonne ja mahti, joiden edessä on suostuttava muuttumaan, jotta toiminta olisi menestyksellistä. Mutta elämän mahti voidaan kokea oikeaksi tai vääräksi. Epäsuotuisa käsitys maailmasta ja sen mahdista saa kokemaan itsensä väärän kohtelun alaiseksi. Elämän mahtavuuden edessä ihminen ei kuitenkaan voi olla muuta kuin nöyrä, ja nöyryys tarkoittaa oppimisalttiutta. Mitä nopeammin oppii, sitä nopeammin löytää harmoniaa. Kääntynyt metafora on elämän mahtavuuden ja siten samalla sen oikeudenmukaisuuden tunnustamista.
Samalla-metaforat ovat avain viisauskokemuksiin.
Kun ymmärrän, että tekeminen ja tekemisen kohteena oleminen
ovat saman asian kaksi puolta, en enää voi jakaa maailmaa subjekteiksi
ja objekteiksi. Subjektina olen samalla objekti ja objektina subjekti. Samalla-metaforien taju sulattaa ihmisen
mukaan elämän kudokseen. Antiikin
Kreikassa viisaus tarkoitti erityistä taitavuutta jossakin käsityöammatissa kuten esimerkiksi laivanrakennuksessa. Myöhemmin viisaus tarkoitti erityistä taitavuutta elämässä. Sen ajan ihminen pääsi viisasten kirjoihin esimerkiksi lausumalla: rakasta ystävääsi kuin tulevaa vihollistasi ja vihaa vihollistasi kuin tulevaa ystävääsi. Samalla-metafora
sovittaa yhteen vastakkaisuuksia ja vastakohtaisuuksia luoden uuden tajunnan ja ymmärtämisen tason. Herakleitos sanoi 2500 vuotta sitten: Jumalalle kaikki kaunista, hyvää ja oikeaa,
ihmiset pitävät jotakin vääränä, toista oikeana.
Samalla-metaforat ovat vaativia tajunnan suorituksia, sillä on kuoltava pois sellaisesta maailmankäsityksestä, joka sallii hyvän ja pahan, kauniin ja ruman, oikean ja väärän erottamisen toisistaan. On ymmärretävä, että eteneminen on samalla taakse jättämistä, ja että aikuistuminen on samalla vanhenemista. Ei ole niin kaunista, ettei sitä samalla voisi katsoa ruman näkökulmasta, ei niin hyvää, etteikö samalla voi huomata huonoutta, ei niin oikeaa, etteikö sitä voisi samalla arvostella väärän näkökulmasta.
Vapaamuurarille symbolit ovat keino ja väline todellisuuden yhtenäisyyden kokemiseen. Jokainen esine ja asia puhuu loppumattomasti toisista esineistä, yhteyksistä ja asioista. Vähäisimmästäkin asiasta on väylä muihin asioihin ja lopulta kaikkeen. Jos kuitenkin ajatellaan, että jokainen asia saa tarkoituksensa puhuessaan jostakin toisesta asiasta, jota se tarvitsee täydennyksek-seen, mitä silloin on kaikkeus? Jos kaikkeus ei voi puhua jostakin, mitä se tarvitsee täydennyksekseen, kaik-keudella ei ole mitään tarkoitusta. Toinen mahdollisuus on, että kaikkeus puhuu jostakin, jota se tarvitsee täydennyksekseen, ja jota on nimitettävä luojaksi. Luoja täydentää maailman ja antaa sille tarkoituksen. Tämä on esimerkki siitä, miten vapaamuurari voi symbolidynamiikan avulla etsiä henkilökohtaista ratkaisua perimmäisiin ongelmiin.
Metaforalogiikan avulla päädytään lopulta siihen, että todellisuus on perimmältään keskenään vastakkaisten ilmiöiden tai voimien ykseyttä. Todellisuus on samalla hyvä ja paha, täydellinen ja epätäydellinen, olemassaoleva ja ei-olemassaoleva, oikeudenmukainen ja ei-oikeudenmukainen, sotaa ja samalla rauhaa.
Kuin-metaforien avulla hahmotetaan tuntematonta maailmaa tunnetun avulla. Kääntyneiden metaforien kautta muodostetaan todellisuuteen osallistumisen asenne. Samalla-metaforat ovat elämänkäsitystä muovaavia. Nämä metaforat paljastavat ilmiöt itsessään vastakkaisiksi. Ilmiö on todellinen vastakkaisuuksien ykseytenä. Jos siis kaikkeus perustuu viime kädessä vastakkaisuuksiin, mikä on ykseys, joka näin ilmenee? Näin myös metaforalogiikka avautuu ongelmaan, joka antaa vapaamuurarille käytön sanalle jumala.