Mauri Tikka
Looshi Homo Ludens
Vapaus on vapaamuurarien perusarvoja. Olemme kirjanneet vapauden jopa edellytykseksi jäsenyydelle. Toisaalta, luonteeltaan dogmittomana vapaamuurariudessa ei ole tarkoin määritelty vapautta. Ihmisellä on vapaus tulkita vapaus omalla tavallaan.
Itse ajattelen vapauden tässä tarkoittavan vapautta muodostaa itse oma maailmankuvansa. Vapaamuurari muodostaa käsityksensä maailmasta kuunnellen muita, mutta hänen ei tarvitse hakea käsitykselleen hyväksyntää guruilta tai oppi-isiltä. Eräs vapaamuuraritien kompastuskiviä onkin vapautuminen omista ennakkokäsityksistään.
Moni vapaamuurariksi hakeutuva on tutustunut jo ennen muurariutta muihin henkisen alan polkuihin ja oppijärjestelmiin. Vapaamuurariushan ei korvaa uskontoja vaan pyrkii tukemaan jokaista hänen omalla tiellään. Vapaamuuraria ei kehoteta kapinaan yhteiskunnallisia järjestelmiä tai omaa uskontoaan vastaan, vaan päinvastoin haluamme, että vapaamuurarit tunnettaisiin rakentavina jäseninä yhteiskunnassa ja hyvin oman uskontonsa velvoitteet toteuttavina.
Ongelmana ovat monien kirkkokuntien vakiintuneet käsitykset uskontonsa tulkinnoista. Uskonnollisten pakkopaitojen kirjo on nimittäin uskomattoman laaja. Jos ajattelemme Suomen valtauskontoa, evankelis-luterilaista kansankirkkoa, on sen vähemmänkin aktiivisilla jäsenillä kuitenkin vakiintunut käsitys siitä, kuka Jeesus oli ja mitä hänesta saa sanoa. Uudet näkökulmat tähän asiaan eivät välttämättä mahdu kirkon tulkintaan, mutta tulevat sitten tunnetuiksi vaikkapa siinä aatteiden luokassa, jota kutsutaan termillä new age.
Eräällä tavalla vapaamuurariutta voisi kuvata ekumeeniseksi. Vapaamuurareina kirkon tapaan ajattelevat ja new age voivat puhua yhteisistä kokemuksistaan. Uskon kriisit ovat tuttuja kaikille ihmisille, ja niistä voi puhua yleensä puhumatta uskon yksityiskohdista.
Jokaisella on kuitenkin omat rajansa sen suhteen, mikä on sopivaa. Muurarit eivät ole poikkeus. Vapaamuurarit pitävät itseään vapauden ja suvaitsevaisuuden esimerkkeinä, mutta jotkin rituaalin yksityiskohdat voivat silti puhututtaa. Esimerkiksi vapaamuurarikokouksiin pukeutuminen on yleensä juhlavaa. Se on kuitenkin vain eräs tulkinta — jotkut veljet ovat ajatelleet, että kyseessä on henkisen työn kokous, jolloin tulee pukeutua työvaatteisiin. Monia vastaavia kysymyksiä tulee eteen, ja jossakin vaiheessa joudutaan pohtimaan, mikä on meidän mielestämme vielä hyväksyttävä vapaamuurariudeksi ja mikä taas luokitellaan sen ulkopuolelle.
Tämä vapaus tulkinnoissa johtaa siihen, että itse en osaa suoralta kädeltä tuomita mitään sanaa tai asiaa vapaamuurariuteen kuulumattomaksi. Haluan aina ensin kuulla, mitä puhuja näillä sanoilla tarkoittaa. Puhutaan vaikkapa vääryydestä ja epäoikeudenmukaisuudesta, mutta kenen näkökulmasta? Oikeushan on usein subjektiivinen käsite ja vastaa enemmistön kantaa.
On valtava joukko sanoja, joiden perusteella voidaan tuomita ja usein tuomitaankin tietämättä asioiden taus-tasta. Kaikki historian tapahtumat voidaan irrottaa taustastaan ja nähdä joko hyvänä tai pahana. Kulttuuritausta vaikuttaa asoiden tärkeyteen ja tuntemattomiksi jäävät arvot kääntävät pahan hyväksi.
Kun hyvää ja pahaa on kai mahdoton määritellä absoluuttisesti ja objektiivisesti, niin vapaamuurareistakin tietysti löytyy veljiä, jotka määrittelevät jonkin asian eri tavoin. Onkin hyvin kiinnostavaa haastaa itsensä tukemaan veljeä, joka tavoittelee jotakin itselleen tärkeää asiaa, vaikka tuo asia ei minulle näyttäisi vaivan arvoiselta. Monia ihmisiä ajaa jokin haaste, ja monet vahvasti vapaamuurariuteen sitoutuneet veljet ovatkin nimenomaan niitä, jotka ovat tunnistaneet oman sisäisen tavoitteensa ja lähteneet sitä ankarasti tavoittelemaan.
Eräs merkittävimmistä vapauksista on valinnan vapaus. Keskittyminen johonkin yhteen asiaan tuottaa usein vahvempaa tulosta kuin monen puuhaaminen. Ihminen on kuitenkin niin monipuolinen olento, että keskittymisen kohteissa on valinnan varaa. Ihminen voi hyvinkin keskittyä monipuolisuuteen. Muurarina koen usein, että olen muurarikoulutuksella saavutta-nut jonkinlaista hetkessä olemisen taitoa ja läsnäoloa. Ne eivät suinkaan ole kapea-alaisia taitoja, vaan ne ovat sovellettavissa koko elämään. Toisaalta ne eivät välttämättä takaa menestystä jollakin ammatillisella tai teknisellä saralla.
Valinnan vapaudesta puhutaan joskus sellaiseen sävyyn, että ajatellaan valintojen olevat hyviä tai pahoja. Tämä lienee länsimaista, kristillissävytteistä filosofiaa. Taivaan ja helvetin välinen valinta esitetään melko ehdottomana. Itse koen, että valinnat eivät ole niinkään hyviä tai pahoja eivätkä oikeita tai vääriä. Valinnat muuttavat maailmaa, mutta enpä tiedä millainen maailman sitten pitäisi olla.
Arvostan oikeudenmukaisuutta, lohtullisuutta, turvallisuutta, vapautta, rakkautta, voimaa, kauneutta, viisautta, yhteyttä, kasvua, valoa, moninaisuutta, tulevaisuutta, suojelusta ja monia muita asioita.
On kuitenkin niin, että oikeudenmukaisuuteen kätkeytyy julmuutta. Oikeudettomasti pälkähästä päässyt syyllinen voi kokea armoa.
On niinkin, että lohdullisuuteen kätkeytyy peittelemistä, äidin syliin sitomista ja vapauden riistoa. Lohduttomuuteen heitetty voi löytää itsenäisyyden.
Turvallisuus kätkee jähmettymisen ja pakottamisen varjon. Turvattomuudessa puhaltaa vapaa henki.
Vapaus on myös pois heittämistä ja hylkäämistä. Sidottu ja sitoutunut saa voimaa.
Rakkaus on peitenimi monelle hyväksikäytölle ja syyllistämiselle. Rakkautta kaipaamatta uskaltaa ylittää ihmisyytensä.
Voima käpertyy itseensä ja itseriittoisuudessaan mätänee väkivallaksi. Voimaton seuraa luontoa ja elää yhteydessä kaikkeen.
Kauneutta tavoitellaan kaikkialta muualta ja toisenlaisena olemisesta. Omana itsenään lehdetön puu on iäti kaunis.
Viisaus kullataan toistetuiksi lauseiksi, joita kukaan ei ymmärrä. Vaan miksi juuri minun pitäisi olla viisas?
Yhteydessä luopuu itsemääräämisoikeudestaan. Jos minut on luotu erilliseksi, enkö eläisi erillisyyttäni niin kuin on suunniteltukin?
Loputon kasvu ilman huippua ja kuolemaa tuhoaa suurimmankin valta-kunnan ja ajatuksen. Kaikki on jo loppunut ja rikkoutunut, ja minä kuljen kohti kaiken muuttumista ja uuden tulemista.
Valo kärventää vedettömän erämaan. Sielu halajaa hämärän suojelusta ja tuntemattomuudesta nousevaa. Pimeydessäkin näkee, kun pitää silmänsä auki.
Moninaisuus sisältää aina ristiriitoja ja paremmaksi pyrkimistä. Eikö jossakin voisi olla myös järjestystä?
Tulevaisuus ei osoittaudu menneisyyttä kummallisemmaksi. Molemmat ovat tajuntamme hämärissä, ja tulevaisuuden voi muistaa kuten menneisyyden voi kokea uudeksi. Suojelus voi varjella sinua oppimiselta. Kuka suojelija ei aja omaa etuaan?
Kun nyt olen havainnut, että asiat sisältävät vastakohtansa, niin kuinka voi vapaamuurarina edistää niitä moninaisia hyveitä, joista puhumme? Miten voi kannustaa toista omaan suuntaansa, joka sisältää jo tuhonsa ja muuttumisensa? Miten voin olla mukana valon veljeskunnassa, jos sekä valo että veljeys ovat sisäisesti paradoksaalisia käsitteitä?
Juuri tämän vuoksi vapaamuurarius on elämäntaidon ammattikunta, jonka salaisuuksia ei voi oppia paperista. Ei tästäkään.